Tulevaisuus elävinä kuvina

Tule Tulevaisuuskylään kokemaan myös tarinoita ihmisistä, ekologisesta asumisesta, kestävästä kehityksestä ja uusista vaihtoehdoista dokumenttien ja elokuvien muodossa. Järjestämme yöllä ja päivällä näytöksiä keskustiipiissä ja vanhalla kirjastotalolla.

Perjantain 2.9 ohjelmaan (Vanhalla kirjastotalolla klo 12 alkaen) olemme hankkineet kotimaisen, voittoa tavoittelemattoman dokumenttielokuvan Ajan Henki, jonka tarkoitus on tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt sekä kannustaa ihmisiä tulemaan yhteen, jotta voimme löytää ratkaisut yhteisiin ongelmiimme. Teemoja ovat mm. rahamarkkinatalous, politiikka, demokratia, hyvinvointiyhteiskunta, ympäristön tila, ruoka jne. Elokuva käsittelee myös positiivisia asioita mm. onnellisuuteen, yhteisöllisyyteen ja parempaan tulevaisuuteen liittyen. Elokuvassa on haastateltavina muun muassa Heikki Patomäki, Tere Vadén, Esko Valtaoja, Antti Heikkilä, Eero Paloheimo, Jontti ja Jani Tolin. Kertoja on Annika Poijärvi.

Perjantai-illan kruunaa (Keskustorin sisälavalla klo 23 alkaen) Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion elokuva Sukunsa viimeinen, joka kertoo tarinan muutoksesta, kasvatuksesta ja identiteetin riistosta. Elokuva sijoittuu Jamalin niemimaalle neuvostovallan aikaan ja perustuu tositapahtumiin ohjaaja Anastasia Lapsuin lapsuusympäristössä. Elokuvan tarina kerrotaan vanhan Nekon muistona. Koulu on opettanut hänelle paljon uutta ja venäläisyydestä on tullut luonnollinen osa Nekoa. Mutta jotain tärkeää on muuttunut lopullisesti; sukunsa viimeinen edustaja Neko on varttuessaan vieraantunut omista juuristaan ja kadottanut taidon jatkaa perheensä ikiaikaisia perinteitä.

Lauantain 3.9 elokuvatarjonta alkaa Vanhalla kirjatotalolla klo 11 Pasi Toiviaisen Vihreä kaupunki-dokumentin molemmilla osilla (osa 1 Täydellinen ekotalo, osa 2 Arkkitehtuurin voima). Täydellinen ekotalo esittelee maanosamme kiinnostavimpia ekotaloja ja niiden suunnittelijoita sekä hakee tulevaisuuden rakentamiselle kestävää suuntaa. Täydellinen ekotalo on kuvattu vuosina 2009 – 2010 yhdessätoista maassa eri puolilla Eurooppaa, aina Saksasta Espanjaan ja Hollannista Italiaan. Syntyykö paras ekotalo teknologian avulla vai luonnonmukaisen rakentamisen keinoin?

Dokumentin jälkimmäinen osa Arkkitehtuurin voima julistaa, että uusi arkkitehtoninen tyylisuunta voi pelastaa maapallon. Vihreä kaupunki hakee tulevaisuuden rakentamiselle kestävää suuntaa. Arkkitehtuurin voima pohtii voisiko uudenlainen, vihreä arkkitehtuuri vielä pelastaa maapallon. Käy ilmi, että arkkitehtuuri on kautta aikojen, paitsi ilmentänyt sen luoneen kulttuurin maailmankuvaa, myös muokannut tätä. Dokumentin toisen osan myötä Vihreästä kaupungista kasvaa arkkitehti-toimittaja Pasi Toiviaisen manifesti tulevaisuuden syvänvihreän arkkitehtuurin puolesta.

 

Kirjastotalon näytökset ovat ilmaisia. Sukunsa Viimeinen -näytös on ainoa maksullinen ohjelmanumero koko tapahtumassa ja maksaa 5€/hlö.

 

  • Facebook
  • Twitter

0 Comments